L A I T I L A N A S I A K A S L E H T I 2 0 1 6
2 0
Lähiruoan suoramyynti REKO on hyvä
ostoskanava sellaiselle, joka haluaa
omalla käyttäytymisellään vaikuttaa
suomalaisen ruoantuotannon
kannattavuuteen myös
tulevaisuudessa.
Lähiruoan suoramyynti REKO on oivallinen ti-
laisuus tukea paikallisia tuottajia. Se sopii kulut-
tajille, jotka haluavat tietää, mistä ruoka tulee ja
miten se on tuotettu.
Tuottajan kannalta kaupanteon reiluus näkyy
siinä, että hän saa määritellä hinnat eikä katetta
tarvitse jakaa välikäsien kesken.
– REKO on myös hyvä koemarkkinointialusta
uusille tuotteille, joiden menekkiä haluaa kokeilla.
Suoran kohtaamiskanavan kautta saa palautetta
helposti, yksi REKO Laitila -Facebook-ryhmän
ylläpitäjistä, Ukipolis Oy:n lähiruokahankkees-
sakin vaikuttava
Heidi Jaakkola
sanoo.
REKO kovassa nosteessa
Jaakkola on järjestänyt Ukipolis Oy:n lähiruo-
kahankkeessa tiedotustilaisuuksia REKO:sta jo
vuonna 2013, mutta vasta vuosi 2015 osoittau-
tui REKO Laitilan läpimurtovuodeksi. Ryhmän
syntyminen vaati joukon asiasta innostuneita lä-
hiruoka-aktiiveja.
Helmikuussa 2015 perustettuun REKO Lai-
tilan Facebook-ryhmään kuuluu noin 1 000 jä-
sentä. Tuottajat ilmoittavat ryhmässä myyntiin
omaa tuotantoaan ja kuluttajat kommentoivat
ilmoituksiin tiedon haluamistaan määristä. Ja-
ko suoritetaan parillisten viikkojen tiistaina klo
18–18.30 Agrimarketin parkkialueella osoit-
teessa Santilantie 2.
Monipuolinen valikoima
Tuotteista suosituimpia Reko-ryhmissä kautta
maan ovat kasvikset, sienet, marjat, kananmunat
sekä liha. Laitilassa tarjolla on myös ollut muun
muassa jauhoja, hunajaa, juustoa, toffeeta sekä lä-
hiruokaa thaimaalaisittain. Jaakkola povaa tule-
vasta satokaudesta aiempaakin runsaampaa.
– Moni tuottajista ei vielä viime vuoden ke-
väällä kylvöjä tehdessään tiennyt tästä suora-
myynnin mahdollisuudesta. Toivonkin, että yhä
useampi kuluttaja ja tuottaja innostuvat ja läh-
tevät ryhmään mukaan. REKO-ryhmässä muka-
na oleminen on loistava tapa hankkia paikallisia
herkkuja ja myös kesäasukkaiden kannattaa liit-
tyä, Jaakkola vinkkaa.
Takuutuoretta
LÄHIRUOKAA
REKO on lähiruoan tuottajan ja kuluttajan kohtaamispaikka. Tuoreet ja
maukkaat, suoraan tuottajalta ostetut tuotteet kutsuvat satapäisen joukon
ostoksille kenties tämänkin viikon tiistaina Laitilaan Agrimarketin pihalle.
Tuottaja, haluatko
mukaan Laitila REKO
-toimintaan? Liity mukaan
Laitila REKO -ryhmään
Facebookissa ja kysy
lisää ylläpitäjiltä!
REKO IS A MEETING PLACE FOR LOCAL FOOD
PRODUCERS AND CONSUMERS. IT IS A GOOD
OPPORTUNITY TO SUPPORT LOCAL FARMERS,
BECAUSE CONSUMERS CAN BUY FRESH, LOCALLY
GROWN AND PREPARED PRODUCTS DIRECTLY
FROM THE PRODUCER. THERE IS AN ACTIVE REKO
GROUP IN LAITILA. THEY MEET ON THE AGRIMARKET
PARKING LOT. MORE INFORMATION CAN BE FOUND
IN THE REKO LAITILA FACEBOOK GROUP!