L A I T I L A N A S I A K A S L E H T I 2 0 1 6
1 5
Teollisuuden laiteasennuksiin, kunnossapitoon
ja materiaalien käsittelyjärjestelmiin erikoistu-
neessa perheyrityksessä Amitec Oy:ssä töitä riit-
tää. Prosessiratkaisuihin, materiaalinkäsittelyyn,
huoltoon ja kunnossapitoon sekä tehdaspalve-
luihin jakautunut liiketoiminta työllistää vä-
keä Laitilan lisäksi Järvenpäässä ja Kauhajoella.
Yrityksellä on tytäryhtiö Amitec Project Eestin
Tartossa. Liikevaihdosta noin puolet kertyy ko-
timaasta ja puolet viennistä.
– Työllistämme 160 henkilöä sekä noin 35 ali-
hankkijaa.Materiaalinkäsittelyymme rekrytoim-
me neljä insinööriä tänä vuonna, sillä odotam-
me alkaneelle tilikaudelle noin 10 %:n kasvua.
Asennusmiehitys elää projektien mukaan, eli
kun myyntimme kasvaa, myös miehitys kasvaa,
toimitusjohtaja
Harri Mononen
sanoo.
Aimo ”Ami” Kuusisto
perusti Amitec Oy:n
vuonna 1984. Hallituksen puheenjohtajana toi-
mii
Raine Kuusisto
. Pää- ja osaomistajaksi, ide-
oijaksi sekä sparraajaksi itseään kuvaava Kuusis-
to on myös Laserkeskus Oy:n, Amipro Service
Oy:n sekä Kymppiservice Oy:n hallituksen pu-
heenjohtaja.
Tavoitteena tuplata liikevaihto
Laserkeskus Oy on reilussa kymmenessä vuo-
dessa kasvanut merkittäväksi laserleikkaus- ja
jatkojalostustoimittajaksi. Reilut 60 henkilöä
työllistävä yritys laajensi liiketoimintakaupan
yhteydessä liiketoimintaansa Saarijärvelle. Toi-
mitusjohtaja
Sami Mäki
kertoo tavoitteeksi tup-
lata liikevaihto neljän vuoden aikana.
Kymppi-Service Oy on henkilöstövuokrauk-
seen, rekrytointiin, suorahakuun, ulkoistamis-
palveluihin ja koulutuspalveluihin keskittyvä
yritys. Se työllistää 6-henkisen tiimin lisäksi yli
200 vuokratyöntekijää ja on laajentunut kahden
vuoden aikana viidelle paikkakunnalle.
– Suunnitelmissamme on avata tänä vuonna
uudet toimipisteet kokonaan kolmelle uudelle
paikkakunnalle, toteaa alan kärkiosaaja, toimi-
tusjohtaja
Jyrki Vuoriaho
.
Liikevaihtonsa vuonna 2015 tuplannut Ami-
pro Service Oy on tilitoimisto, IT-ulkoistus-
kumppani sekä ohjelmistotalo. Lisäksi Amipro
Service Oy tarjoaa markkinointiosaamista yh-
teistyöverkostonsa kautta. Amipro Service Oy
työllistää 11 henkilöä. Määrä kasvoi hiljattain,
kun tiimiin liittyi myynnistä ja markkinoinnista
vastaava osaaja. Lisäksi keväällä vahvistukseksi
palkataan ohjelmoija kahden verkostossa vaikut-
tavan ohjelmistosuunnittelijan rinnalle.
”Hyvät ihmiset ovat toiminnan tärkeimmät tekijät. Ilman heitä ei ole mitään”,
hallituksen puheenjohtaja Raine Kuusisto (vas.) toteaa. Toimitusjohtajat Jyrki
Vuoriaho Kymppi-Service Oy:stä sekä Sami Mäki Laserkeskus Oy:stä ovat samaa
mieltä. Kuvasta puuttuu Harri Mononen, joka on ulkomailla tekemässä kauppaa.
Attendo Hoivalinna
Niittypolku 2, 23800 Laitila
Attendo Hoivalinna on ikäihmisille suunniteltu tehos-
tettu palveluasumisyksikkö. Tarjoamme lyhyt- ja pitkä-
aikaisasumista kodikkaassa hoivakodissamme.
Kysy vapaita paikkoja:
Hoivakodin johtaja p. 044 494 4780
hoivalinna@attendo.fi www.attendo.fi/hoivakotihoivalinnaA
T
T
E
N
D
O
•
M
U
M
M
O
L
A