L A I T I L A N A S I A K A S L E H T I 2 0 1 5
1 1
lämmöllä. Muutamme myös kyläkoulujen läm-
mitysjärjestelmiä maalämpöön tai hakelämmi-
tykseen, ympäristösihteeri Pekka Sakari Simula
kertoo.
Joku on saattanut huomata muutoksia kau-
punginviraston julkisivussa. Talon katolle ja pää-
sisäänkäynnin puoleiselle seinälle on asennettu
viiden kilovattitunnin tehoiset aurinkopanee-
lit. Paneelit tuottavat noin puolet omakotitalon
vuosikulutuksesta ja tuovat säästöä kaupungin-
talon sähkökuluihin.
– Keväällä aloitamme energiakatselmukset
kaupungin isommissa rakennuksissa jotta löy-
dämme kohteet, joissa voimme säästää energiaa,
Simula toteaa.
Kaupunginvirastoon on asennettu myös il-
manvaihtokoneisiin taajuudenmuuntajat ja
matalavastuksiset ilmansuodattimet. Siten il-
manvaihtokoneiden toimintaa voidaan ohjata
portaattomalla säädöllä ja sisäilma pysyy raik-
kaana.Vastaava järjestelmä on tulossa myös Un-
tamalan ja Kodjalan kouluihin.
Selvää säästöä
Laitilassa on huomattu, että energiatehokkuus
tuo myös taloudellisia säästöjä.
– Esimerkiksi aurinkopaneelien takaisinmak-
suaika on noin kymmenen vuotta. Taajuuden-
muuntajat maksavat itsensä takaisin jo muu-
tamassa vuodessa. Sähkölasku pienenee myös
led-valaistukseen siirtymisen myötä, Simula
laskee.
Simula kertoo, että HINKU-hankkeen edetes-
sä energiatehokkuuden vaatimusta laajennetaan
rakennuksista myös muihin kaupungin toimin-
toihin. Jatkossa esimerkiksi kaupungin hankin-
tasääntöä muutetaan siten, että hankinnoissakin
huomioidaan kestävä kehitys.
Osoitteessa hinku.laitila.fi voi tutustua Laiti-
lan HINKU-hankkeen etenemiseen ja tuleviin
hankkeisiin.
Kevyestä polttoöljystä nestekaasun käyttöön siirtynyt LaitilanWirvoitusjuoma-
tehdas sai HINKUteko-palkinnon marraskuussa 2014. Sen kävi luovuttamassa
Suomen ympäristökeskuksen johtaja Jyri Seppälä. Nestekaasuun siirtyminen
vähentää vuosittain noin 750 000 kiloa hiilidioksidipäästöjä.
HINKU-hanke palkitsee kuukausittain kunnan, yrityksen tai yksityishenki-
lön, joka on onnistunut vähentämään ilmastopäästöjä.
LaitilanWirvoitusjuomatehdas on tehnyt pitkään töitä hiilidioksidipäästöjen
vähentämiseksi. Tehdas on käyttänyt tuulivoimalla tuotettua sähköä vuodesta
2001. Tehtaalla syntyvä puujäte menee yhtiön kuormalavoja valmistavan yri-
tyksen teollisuushallin lämmityspolttoaineeksi. Lisäksi panimolaitteisto käyttää
noin 70 prosenttia vähemmän energiaa kuin perinteisessä panimossa ja syn-
tyvä mallasjäte menee paikallisen leipomon raaka-aineiksi sekä eläinrehuksi.
Laitila vähentää päästöjä
esimerkiksi kiinteistöjen
energiaratkaisuja
parantamalla.
Ympäristösihteeri Pekka Sakari Simula (vas.) ojentaa kukat
Tommi Suutarille. Taustalla hymyilee Rami Aarikka.
”Laitilassa on
huomattu, että energia-
tehokkuus tuo myös
taloudellisia säästöjä.”
Laitilan Wirvoitusjuoma-
tehtaalle HINKUteko-palkinto