L A I T I L A N A S I A K A S L E H T I 2 0 1 5
1 0
Käytännön tekoja
Laitilan kaupunginvaltuusto päätti vuonna 2013
kaupungin osallistumisesta HINKU-hankkee-
seen. Pari vuotta hankkeen mukana on saanut
paljon aikaan Laitilassa.
– Olemme esimerkiksi siirtymässä kokonaan
öljyn käytöstä pois. Suontaan koululle asennet-
tiin maalämpö peruskorjauksen yhteydessä ja
vanhainkoti on siirtynyt öljystä kaukolämpöön.
Kaikki uudet rakennukset lämmitetään kauko-
Laitilan kaupunki
HIILINEUTRAALIKSI
Laitilan kaupunki osallistuu Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hankkeeseen, jossa
pyritään energiatehokkuuden parantamiseen. Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman
hankkeen tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset kunnissa.
HINKU-hankkeessa kunnat, yritykset, asuk-
kaat ja asiantuntijat ideoivat ja toteuttavat yh-
dessä ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen hil-
litsemiseksi. Päästöjä vähennetään erityisesti
parantamalla energiatehokkuutta ja lisäämällä
uusiutuvan energian käyttöä. Tavoitteena on
päästövähennysten ohella vahvistaa paikallista
hyvinvointia esimerkiksi kustannussäästöjen,
energiaomavaraisuuden ja uusien liiketoimin-
tamahdollisuuksien kautta.
THE TOWN OF LAITILA IS PARTICIPATING
IN A PROJECT, “TOWARDS CARBON-
NEUTRAL MUNICIPALITIES”, WHICH SEEKS TO
IMPROVE ENERGY EFFICIENCY. THE OBJECTIVE
OF THIS PROJECT, COORDINATED BY THE FINNISH
ENVIRONMENT INSTITUTE, IS TO REDUCE EMISSIONS
IN MUNICIPALITIES BY 80 PERCENT. LAITILA HAS
ALREADY IMPROVED THE ENERGY EFFICIENCY
OF ITS REAL ESTATE AND HAS INSTALLED SOLAR
PANELS ON THE TOWN HALL ROOF.