Kevät 2016 oli karkkilalaiselle koripallolle ja
varsinkin A-pojille historiallinen. Ensin jouk-
kue saavutti ensimmäistä kertaa SM-sarja-
paikan ja lopulta kolkutteli jo finaalien ovella
jääden kuitenkin niukasti pronssiotteluun.
– Olihan tämä meiltä huikea kausi ja to-
della hieno saavutus! Olimme joukkueena
tosi hyviä, mutta kyllä meillä oli myös aivan
poikkeuksellisen lahjakkaita yksilöitä muka-
na, kertaa joukkueen päävalmentajana toi-
miva
Kimmo Tolvanen.
Hyvät
kehitysmahdollisuudet
Pronssiottelu pelattiin Karkkilan liikuntahal-
lissa 23.4.2016 ja paikalla oli yli 400 kat-
sojaa. Pelissä KaU Koris oli lopulta Lahden
NMKY:tä vahvempi pistein 85–73. Joukku-
een nälkäisimpiä olivat nuorten maajouk-
kueessakin esiintyneet
Aatu Kivimäki
ja
Samuli Mäkelä.
–Meidän etumme on, että monet pojista
pääsevät jo varhain pelaamaan myös mies-
ten pelejä. Se näkyi kyllä meidän pelissäm-
me, Tolvanen pohtii syitä menestykseen.
– Karkkilasta on lähtenyt useita lahjak-
kaita pelaajia eteenpäin, joten oikeita asioi-
ta on tehty, hän jatkaa.
SM-sarja tavoitteena
myös kaudella 2016–2017
Kimmo Tolvasen valmennussopimusta on
jäljellä vielä vuosi. Alkavalla kaudella A-po-
jat lähtevät jälleen tavoittelemaan SM-sar-
japaikkaa, vaikka joukkueen kokoonpano
hieman voittoisasta kaudesta vaihtuukin.
– Toivon, että katsojat löytävät pelei-
himme. Tämä on kuitenkin ainutlaatuista
Suomessa, eikä Karkkila ole muissa lajeissa
näin korkealla. Urheilusta voi hankkia hyvää
mieltä monella tavalla, joten nähdään mat-
seissa! hän huikkaa.
Kolmen pisteen
A-pojat
Karkkilasta on kovaa vauhtia tulossa jälleen menestyvä
koripallokaupunki. Laadukas juniorityö palkittiin viime
keväänä A-poikien SM-pronssilla.
Harrastukset
Unelmien liikuntakuukauden ai-
kana pyritään lisäämään kau-
punkilaisten liikkumisen määrää
ja toimijoiden välistä yhteistyö-
tä. Ydinajatuksena on valmiiden
mallien sijaan innostaa kaupun-
kilaisia sekä yhteisöjä luomaan ja
ideoimaan itse keinoja ja tapoja
liikkeen lisäämiseksi ja luomaan
näin liikkuvampaa elämäntapaa.
Unelmien liikuntakuukausi on
osa Valtakunnallisen liikunta- ja
urheiluorganisaatio ry:n (Valo ry.)
Unelmat liikkeelle -projektia. Va-
lon vision mukaan Suomi on maa-
ilman liikkuvin urheilukansa 2020,
ja Unelmat liikkeelle -projekti on
osa Suomen itsenäisyyden sa-
tavuotisjuhlaohjelmaa vuonna
2017.
Karkkila liikkeelle -hanke jär-
jestää Unelmien liikuntakuukau-
den 5.9.–1.10.2016 yhteistyös-
sä paikallisten liikuntatoimijoiden
kanssa. Seuraa tiedotusta Karkki-
lan kaupungin verkkosivuilta sekä
Karkkilan liikuntatoimen Face-
book-sivuilta ja tule mukaan liik-
kumaan!
Lisätiedot: Karkkila liikkeelle
-hankkeen liikunnanohjaaja
Salla Munukka,
p. 044-5446 395,
salla.munukka@karkkila.fiKarkkila
liikkeelle
Unelmien liikunta-
kuukausi innostaa
lisäämään liikettä.
Tällä kaudella
tavoitellaan jälleen
SM-sarjapaikkaa.
”
22 Hyviä uutisia
Karkkilasta