Harrastukset
Anttilankadun keltaisessa puutalossa opis-
kelee vuosittain satakunta KarkkilanMusiik-
kikoulun opiskelijaa.
– Karkkilan Musiikkikoulu on perustettu
vuonna 1971 ja nykyisin sitä ylläpitää yk-
sityinen kannatusyhdistys, kertoo rehtori
Mika Nikander.
Karkkilan Musiikkikoulu on alueen ainoa
oppilaitos, joka tarjoaa musiikin perusope-
tusta laajan oppimäärän mukaisesti.
– Musiikkikoulu on vankka peruskivi-
jalka, joka tarjoaa hyvät lähtökohdat mu-
siikkiharrastuksessa kehittymiselle, musii-
kin elinikäiselle harrastamiselle ja musiikin
ammattiopintoihin hakeutumiselle, jatkaa
itsekin Karkkilan Musiikkikoulun käynyt ja
Sibelius Akatemiasta valmistunut Nikander.
Monipuolisia laulu-
ja soitto-opintoja
KarkkilanMusiikkikoulussa voi opiskella pia-
non, viulun, harmonikan, huilun, kitaran ja
sellon soittoa sekä laulua ja musiikin perus-
teiden ja yleisen musiikkitiedon peruskurs-
seja. Koulussa toimii myös kuoro, erilaisia
yhteissoittoryhmiä sekä rytmimusiikkiin ja
bändisoittoon keskittyvä bändikoulu. Suo-
situin soitin on piano.
Koulussa toimii myös 2,5–6-vuotiail-
le suunnattu musiikkileikkikoulu, jossa tu-
tustutaan soittamiseen, musiikin perus-
käsitteisiin ja soittimiin, loruillaan ja liiku-
taan musiikin tahdissa. Aikuisosaston toi-
minta on aktivoitu uudelleen tänä vuonna ja
uudet opiskelijat aloittavat ensi syksystä.
Rento pääsykoe
Soitinopintoihin haetaan keväisin järjestet-
tävän pääsykokeen kautta. Kokeeseen tul-
laan yhdessä vanhemman kanssa.
– Pääsykoetta on kehitetty rennoksi tuo-
kioksi, jossa jutellaan, tehdään pieniä rytmin
ja sävelten toistoja sekä lauletaan. Tavoit-
teena on tutustua lapseen ja perheeseen.
Koska soittoharjoittelu tapahtuu valta-
osin kotona, on tärkeää, että vanhemmat
ovat sitoutuneesti mukana lapsen harras-
tuksessa, avaa Nikander.
Pääsykokeessa opiskelija voi antaa
myös soittonäytteen, jos soittotaitoja jo
löytyy. Aikuisopiskelijoiden toivotaan tuo-
van mukanaan todistukset mahdollisista
aiemmista musiikkiopinnoistaan.
Ammattitaitoista musiikin opetusta
Opetusta annetaan syyslukukaudella 16
viikkoa elokuusta joulukuuhun ja 17 viikkoa
tammikuusta toukokuuhun. Uusien oppilai-
den valintakokeet pidetään toukokuun lo-
pulla. Soitto- ja teoriatunnit ovat kerran vii-
kossa. Muita tapahtumia, kuten oppilasiltoja
ja esiintymisiä on muutamia vuosittain. Ker-
ran lukukaudessa koulu pyrkii myös järjestä-
mään Karkkilaan klassisen musiikin konser-
tin vierailevien taiteilijoiden voimin. Viime
syksynä Karkkilasalissa konsertoi muun
muassa Moskovan konservatorion viulun-
soiton professori
Sergei Kravchenko.
– Karkkilan musiikkikoululla on vahva ja
perinteikäs musiikin perusopetuksen am-
mattitaito. Opiskelu on pitkäjänteistä ja
tavoitteellista, joten se opettaa soittajil-
le myös sitoutumista ja keskittymiskykyä.
Erityisesti nostan esiin taitavat opettajat.
He tekevät meistä sen, mitä olemme, Nikan-
der toteaa.
www.kamuko.fiTaidekasvatusta
sävelten siivin
Karkkilan Musiikkikoulu tarjoaa ainoana oppilaitoksena musiikin
laajan oppimäärän perusopetusta Karkkilan alueella.
24 Hyviä uutisia
Karkkilasta