Background Image
Previous Page  18 / 44 Next Page
Information
Show Menu
Previous Page 18 / 44 Next Page
Page Background

Rekisteröityminen tehdään kirjastossa ja

sen jälkeen kirjastoa pääsee käyttämään

omatoimisesti. Alle 15-vuotiaalle käyttö-

oikeus myönnetään huoltajan läsnä ollessa.

Tällä pyritään varmistamaan, että käyttä-

jät sitoutuvat omatoimiaikanakin kirjaston

käyttösääntöihin. Järjestyksen säilymisestä

omatoimiaikana huolehtii kameravalvonta,

Ylander opastaa.

Omatoimikirjasto-konseptia kehitetään

edelleen, mutta johdatusta kirjojen ja tiedon

maailmaan saa jatkossakin, sillä kirjaston

asiakaspalveluaukioloajat säilyvät omatoi-

mikirjaston käyttöönoton jälkeen toistai-

seksi ennallaan.

Valloittavat kirjastokoirat

lasten tukena

Vaikka maailma on sähköistynyt, lukemisen

ja lukutaidon merkitys on ennallaan ja medi-

alukutaitovaatimusten ansiosta jopa koros-

tumassa. Lukeminen kehittää muun muassa

ajattelua, kieltä ja opiskeluvalmiuksia. Siksi

Karkkilan kirjastossa halutaan tukea lasten

lukuharrastusta mahdollisimman vankasti.

Verkosta löytyvien lukuvinkkien, Lukin sa-

tupuun ja Lukupuun lisäksi kirjastossa vie-

railee säännöllisesti kaksi kirjastokoiraa,

Nelson

ja

Kemu.

Toiminta lähti liikkeelle

koiranomistajien aloitteesta. Koirat toimi-

vat myös Kennelliiton kaverikoirina ja käy-

vät esimerkiksi vanhainkodeissa ja erilai-

sissa tapahtumissa ilahduttamassa ihmisiä.

– Koirien vastaanotto on ollut loista-

va! Kirjastokoirat auttavat lapsia lukemisen

harjoittelussa. Lapsi lukee ääneen ja koira

kuuntelee, muttei arvostele. Tilassa on lap-

sen ja koiran lisäksi vain koiran ohjaaja, joten

lukemiseen saa todella keskittyä rauhassa.

Palvelu on tärkeä erityisesti lapsille, joille

lukeminen on syystä tai toisesta vaikeaa,

Ylander valottaa.

Lukukoirat vierailevat kirjastolla parin

viikon välein iltaisin ja ajat varataan täyteen

nopeasti. Yksi lukutuokio kestää noin 15mi-

nuuttia ja luettavan kirjan voi valita itse. Ajat

varataan kirjaston asiakaspalvelusta.

Kaikkien kirjasto

Karkkilan kirjasto tekee tiivistä yhteistyötä

muun muassa kaupungin, koulujen, päiväko-

tien ja museoiden kanssa. Erityisesti lasten

ja nuorten palveluihin on saatu vahvistusta

viime aikoina.

– Syksyllä käynnistyvät jälleen perin-

teiset satutunnit, ja nyt pystymme lisäksi

tarjoamaan koululaisille kirjavinkkauksia ja

nuorten tapahtumia entistä laajemmin. Kir-

jastossa voi käydä pelaamassa ja lainaamas-

sa myös lautapelejä, Ylander kertoo.

Tulevaisuudessa kirjaston rooli kunnan

peruspalveluna ja yhteistyökumppanina ko-

rostuu, sillä kirjastot tulevat tarjoamaan lai-

nauksen ohella yhä enemmän tieto- ja neu-

vontapalveluja. Palvelujen kehittämiseksi

halutaan kuulla myös kaupunkilaisten mie-

lipiteitä.

– Otamme mielellämme vastaan kau-

punkilaisten ideoita tapahtumista ja palve-

luista, joita voisimme tarjota yhdessä vaik-

kapa järjestöjen kanssa. Kirjasto on mainio

tila monenlaiselle toiminnalle, joten uudet

ja raikkaat ideat sen hyödyntämiseksi ovat

tervetulleita. Täällä voi mainiosti esitellä

vaikkapa erilaisia harrastuksia, askarrella,

esittää runoja ja musiikkia, tai järjestää lu-

kupiirejä, innostaa Ylander.

Karkkilan kirjasto on osa Vihdin, Lohjan

ja Karkkilan yhteistä Lukki-kirjastoa.

Kirjautumalla Lukki-kirjastoon voit

hakea teoksia kaikkien kolmen kirjaston

kokoelmista ja tilata ne omaan

Lukki-lähikirjastoosi:

www.lukki.verkkokirjasto.fi www.karkkila.fi

> Palvelut >

Kirjasto ja

www.facebook.com/

karkkilankaupunginkirjasto

18 Hyviä uutisia

Karkkilasta