Kaula ja korvien takaosa ovat kissanpennun kielen tavoittamattomissa. Takkuja syntyy
siksi etenkin näille alueille, minkä vuoksi niitä on harjattava erityisen huolellisesti. Kun
päätät harjaustuokion, harjaa häntää koko sen pituudelta ensin myötä- ja sitten vasta-
päivään, jotta hännästä tulee runsaampi.
Kissanpennut käyttävät kynsiään enimmäkseen reviirinsä merkkaamiseen. Kynsien
leikkaaminen on suositeltavaa, sillä se estää luonnollisesta käyttäytymisestä aiheutuvia
vahinkoja.
Kysy kasvattajalta tai eläinlääkäriltä, mitä kynnen osaa voi leikata kivutta ja verenvuotoa
aiheuttamatta ennen kuin aloitat kynsien leikkaamisen itse.
Karvanlähtöaika
Harjaamista tarvitaan enem-
män keväällä ja kesällä. Harjaa
kissaa ensin sukakintaalla ja
sen jälkeen kammalla, jotta
kaikki kuolleet karvat irtoavat
helposti. Myös säämiskä sopii
tähän tarkoitukseen.
Kynsien leikkaaminen
Kynsiä on parempi lyhentää vähän kerrallaan
kuin leikata kerralla kynnen ytimeen asti.
MITEN KYNNET LEIKATAAN?
Kynsien leikkaaminen on kissanpennulle kivutonta,
mutta ei koskaan hauskaa. Varhainen totuttaminen
on sen vuoksi tärkeää, sillä se vähentää kissan pel-
käämistä.
Valitse mukava istumapaikka ja aseta pentu syliin.
Pidä sen kehoa reisien välissä.
Kissanpennun rau-
hoitteleminen vatsaa hieromalla on suositelta-
vaa jokaisen leikatun kynnen jälkeen.
Leikkaaminen onnistuu parhaiten kynsileikkureilla.
Kynnestä poistetaan vain valkoinen kärki ja kynnen
ytimen vaaleanpunaisen kolmion annetaan olla rauhassa. Ytimeen asti leikkaaminen voi
aiheuttaa pennulle verenvuotoa sekä huomattavan paljon kipua.
Kissanpennun kynnet kertovat sen terveydentilasta. Liian
kovat tai pehmeät kynnet viittaavat infektioon tai alira-
vitsemukseen.
Jos kissanpentu pureksii kynsiään, se saattaa kärsiä
ahdistuksesta, joka voi lopulta johtaa masentumiseen.
Ota tarpeen mukaan yhteyttä eläinlääkäriin.
50
51
Kynsien
leikkaaminen