– Ella on yksityisessä päivähoidossa.
Perhepäivähoitajat tapaavat toisiaan esi-
merkiksi seurakunnan järjestämissä ker-
hoissa ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton
tapahtumissa. Iltaisin olemme käyneet Pu-
pulan päiväkodissa muskarissa, listaa Elina.
Kiitosta saavat myös Karkkilan terveys-
palvelut ja harrastusmahdollisuudet sekä
viihtyisät ulkoilumaastot uimarantoineen
ja leikkipuistoineen.
– Meillä ei ole paljon sairastettu, mutta
kun apua on tarvittu, sitä on saatu. Ella on
kiinnostunut luonnosta, joten on mukavaa,
että metsät ja ranta ovat lähellä. Myös pyö-
räilymahdollisuuksia Karkkilassa on paljon,
summaa Mikko.
Leppoisaa elämää mukavassa
naapurustossa
Karkkilassa Peltoset viihtyvät hyvin. Kun he
haluavat rentoutua, on vaihtoehtoja tarjolla
runsaasti. Oman paikkakunnan tapahtuma-
tarjonnan lisäksi pääkaupunkiseudun kult-
tuuri- ja viihdepalvelut löytyvät noin tunnin
ajomatkan päästä. Myös Forssaan, Hyvin-
käälle, Riihimäelle, Lohjalle ja Nummelaan
ajaa Karkkilasta alle tunnissa.
Tärkeintä on kuitenkin toimiva ja toivei-
den mukainen koti, jonne mahtuu myös kyläi-
lemään. Siksi valoisassa talossa on tilaa elää.
– Olemme olleet taloon todella tyyty-
väisiä. Halusimme tarkoituksella isot ja ti-
lavat huoneet, joissa on kookkaat ikkunat.
Näin tonttimme valoisuudesta pääsee naut-
timaan niin paljon kuin mahdollista, hymyi-
lee Elina.
Naapurustokin on toivottanut perheen
jo tervetulleeksi ja Ellalle ovat löytyneet en-
simmäiset leikkikaverit.
– Tämä on meille kotikaupunki ja juu-
remme ovat täällä. Se tuntuu hyvältä, Elina
ja Mikko kiteyttävät.
12
Hyviä uutisia
Karkkilasta