Karkkilan työpaikkaomavaraisuus on 87 %.
Kaupungin ulkopuolella työskentelee 1 700
karkkilalaista ja kaupunkiin saapuu töihin
noin tuhat ulkopaikkakuntalaista. Suurin osa
päivittäisestä työmatkaliikenteestä tapah-
tuu pääkaupunkiseudun ja Karkkilan välillä.
Matkaan pääkaupunkiseudulle kuluu aikaa
noin tunti.
Työmatkailijan Karkkila-lippu
Suuri osa työmatkaliikenteestä kuljetaan
yksityisautolla, mutta myös julkisen liiken-
teen käyttö on pyritty tekemään Karkkilas-
sa helpoksi. Karkkilan ja pääkaupunkiseu-
dun välillä kulkee päivittäin noin 30 vuoroa
suuntaansa. Arkipäivisin vuoroja lähtee ker-
ran tunnissa kello 6–22 välisenä aikana. Vii-
koloppuisin vuoroja on hieman harvemmin.
Joukkoliikenteen käyttöön on työmat-
koille tarjolla Karkkila-lippu, jolla kerta-
maksu on 4,65 euroa. Lipun voi saada myös
pääkaupunkiseudulta Karkkilaan saapuva
työntekijä. Karkkilalaiset voivat lisäksi os-
taa Helsingin seudun matkalippujärjestel-
mään kuuluvia aikuisten henkilökohtaisia
kausilippuja alennettuun hintaan. Palvelu
toimii Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa
ja Vantaalla sekä näiden kaupunkien välises-
sä seutuliikenteessä.
Työmatkaliikenteen lisäksi joustava ja
edullinen linja-autoliikenne tarjoaa rentout-
tavan matkustustavan myös vapaa-ajalla.
Bussilla pääsee sujuvasti ja omalle autolle
ei tarvitse jonottaa pysäköintipaikkaa ruuh-
ka-Suomessa.
Paikallinen ja palveleva Höökikyyti
Paikallinen asiointi hoituu Karkkilan omalla
Höökikyydillä, joka tarjoaa kuljetuksen Kark-
kilan kylistä ja kaupunginosista keskustan
palvelujen äärelle. Vuodesta 2013 käytös-
sä ollut kyyti on karkkilalaisten suosiossa.
Bussi liikennöi reittiaikataulunsa mukaisesti
väliä Karkkilan keskusta, Ahmoo, Haavisto,
Vaskijärvi, Siikala, Tuorila, Vattola, Haukka-
mäki ja Haapala. Kertalipun hinta on 2 eu-
roa. Heinäkuusta 2015 lähtien Höökikyy-
din palvelu on laajentunut kulkemaan myös
Karkkilan ja Nummelan väliä. Kuljetus on jat-
koyhteys Helsingistä Nummelaan kello 22
lähtevään vuoroon.
Höökikyyti tarjoaa Ahmoon ja Haavis-
ton reiteillä myös koulukyytejä. Lisäksi
Höökikyyti voi erikseen toivottaessa ja ai-
kataulun puitteissa hakea matkustajia myös
lyhyen matkan päässä pääreitiltä sijaitsevis-
ta osoitteista. Niistä on kuitenkin sovittava
erikseen viimeistään kuljetusta edeltävänä
päivänä. Höökikyyti liikennöi koululaisten lu-
kuvuoden aikana maanantaista perjantaihin.
Loma-aikana reitteihin ja ajopäiviin saattaa
tulla muutoksia.
Bussiliikenteen aikataulut ja taksat
www.matkahuolto.fi.
Kulje
kätevästi
Joustavat ja edulliset joukkoliikenneyhteydet sekä hyvät
kulkuyhteydet tekevät työmatkaliikenteen helpoksi.
Karkkilan taksi
Taksitolppa torin laidalla, Huhdintien ja Harjukadun
kulmassa, tilaukset numerosta 0100 85 015
Kelan korvaamat matkat keskitetysti Helsingin ja
Uudenmaan taksikeskuksesta suomeksi
0100 84 000 ja ruotsiksi 0100 84 001
(1,74 €/min + paikallispuhelumaksu, jonotus maksuton)
Karkkila-lipulla
työmatka -50%
44 matkaa, 60 päivää
Lue lisää netistä
www.karkkila.fitai
www.matkahuolto.fiKarkkila tarjoaa
lapsiperheille
kattavat palvelut:
hoitopaikat,
koulut, harraste-
mahdollisuudet ja
terveyspalvelut
ovat lähellä.
”
Hyviä uutisia
Karkkilasta
11