Pihapiirissä jököttävä suuri punainen mu-
seorakennus on suomalaisesta maanviljelys-
tä ja mikrohistoriasta kiinnostuneelle oikea
aarreaitta. Lisäksi pihaa reunustavat vanha
kioski, puhelinkoppi sekä entisaikojen paja,
jossa työskenneltiin viimeksi kesäkuussa
2016 vietetyillä Karkkilan Rautapäivillä.
Nähtävää koko perheelle
Nahkion maatalouskonemuseo on sen pe-
rustajan
Heikki Sundströmin
luomus.
– Idea lähti liikkeelle, kun kunnostin en-
simmäisen traktorini vuonna 1988. Sen jäl-
keen traktoreita tuli korjattua yksi vuodes-
sa, hän kertoo.
Nyt museo esittelee yli 1 000 esineen
kokoelman, joka pitää traktorien ja maanvil-
jelyyn liittyvien työvälineiden lisäksi sisäl-
lään muun muassa moottorisahoja, polku-
pyöriä, mopoja, puhelimia, kirjoituskoneita
ja levysoittimia. Museon yläkerrassa on ka-
lustettuina vanhoja huoneita ja puoti. Ko-
koelmiin kuuluu myös urheiluvälineitä.
– Olen koettanut koota museoon kat-
seltavaa koko perheelle, jokaiselle jotakin.
Karkkilassa maatalous on ollut tärkeä elin-
keino, joten museo kytkeytyy tiiviisti myös
paikallishistoriaan. Joitain Högforsin esinei-
tä meillä on, mutta tarkoituksella en ole ha-
lunnut lähteä kilpailemaan Valimomuseon
kanssa, Sundström jatkaa.
Lapsiperheitä kiinnostava tieto on, että
traktoreissa on lupa myös käydä istumassa.
Esineitä sadan vuoden takaa
Heikki Sundström teki itse työuransa maan-
viljelijänä. Museon hän laittoi harrastuksek-
seen pystyyn tilan myynnistä saamillaan ra-
hoilla.
– Osa esineistä on tilaltani, mutta pal-
jon olen myös ostanut niitä ja jonkin verran
on tullut lahjoituksina. Lainakalustoa on vain
portin pielessä vartioiva telaketjutraktori,
hän sanoo.
Museon harvinaisimpia esineitä ovat
1900-luvun alusta oleva VR:n lennätin sekä
yli 90-vuotias traktori. Nyt tilat ovat tul-
leet kuitenkin vastaan, eikä Sundströmillä
ole enää aikeita laajentaa. Nähtävää riittää
tässäkin.
– Täällä on tallessa pala suomalaista
menneisyyttä. Toivon, että se kiinnostaa ja
että meidät löydetään, hän sanoo ja toivot-
taa kävijät lämpimästi tervetulleiksi.
Nahkion maatalouskonemuseo,
Vihdintie 189
Avoinna perjantaisin 1.6.–15.8.2016,
muulloin tilauksesta,
vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu
www.nahkionmaatalouskonemuseo.fiPala
paikallis-
historiaa
Ajettaessa Karkkilan keskustasta Vihdintietä Nahkion
suuntaan, voi tien oikealla puolella huomata Karkkilan
maatalouskonemuseon.
Tervetuloa mukaan
juhlavuoden
suunnitteluun!
”
Hyviä uutisia
Karkkilasta
31